Avainsana-arkisto: historia

Kutsun sitä nimellä ”Alteraatiostressi”

Alteraatiostressi
Alteraatiostressi

Kirjoitin viime vuosituhannella ilmiöstä, jonka nimesin alteraatiostressiksi.
Kyse ei ole vain muutosvastarinnasta, vaan syvemmästä ilmiöstä.  Nimi on huono, mutta saa kelvata.

Ihmisen historiassa muutokset parempaa ovat olleet hitaita. Jatka lukemista Kutsun sitä nimellä ”Alteraatiostressi”

Pula-aika

10% päivän leivästä
Vajaat 10% päivän leivästä

Leila-täti on ollut kovasti mielessä.
Hänhän pääsi syntymään sisällissodan jälkeiseen maailmaan, ei mitenkään rikkaaseen perheeseen, mutta kuitenkin perheeseen, jolla oli yrityksiä, molemmilla vanhemmilla omansa,  ja huvila Naantalissa. Vaikka hänen omat lapsuusmuistonsa eivät käsitelleet itse koettua nälkää, hän tiesi kertoa isoäitinsä tarinoista nälkävuosilta, 1860-luvulta, ja hänellä oli omia kertomuksia puutteesta sota-ajalta, miten sian kylkeä salakuljetettiin vaatteiden alla Sauvosta Turkuun, tai miten sikaa pidettiin salassa talon kivijalassa. Jatka lukemista Pula-aika

Keskiajan keskisormiharjoituksia. 1.

KIF_2037Aikoinaan oli Bisnes.fi-lehti.

Kirjoittelin siihen jonkin aikaa.

Se ei ollut vain talouslehti, vaan talouskulttuurilehti.

Talouskulttuuria.

Samalla tavalla kuin laulajana minun on sen lisäksi että laulan jokaisen nuotin kohdalleen, saatava myös kuulija tuntemaan jotakin, jotta esitys menisi oikein. niin taloudessakaan ei riitä että tekee kaiken niin kuin kauppakorkeakoulussa opetettiin, vaan pitää saada asiakas tuntemaan oikein. Jatka lukemista Keskiajan keskisormiharjoituksia. 1.

Turkkilainen gambiitti

Voitaisko sopia, ettei Turkista tule EU:n jäsentä?

PetjaJ2Kymmenen vuotta sitten aloitettiin neuvottelut Turkin EU:n täysjäsenyydestä, ja silloin olin sitä mieltä, ettei Turkki ole niihin valmis vielä kahteenkymmeneen vuoteen, siitä ei ole tullut lasta eikä paskaa,  ja nyt sen näemme, se tuskin on valmis vielä kahteenkymmeneen vuoteen.

Meidän on tunnustettava aluksi, että Turkki on merkittävä valtio.

Sen elintarvike-, rakennus- ja tekstiiliteollisuus ovat erittäin vahvoja, elintarviteollisuudelle islamilaiset maat on kuin kotimarkkinaa, vaatetusteollisuus tuottaa suuren osa maailman farkkkuja ja rakennusteollisuus rakentaa Egyptistä Venäjälle. Jatka lukemista Turkkilainen gambiitti

Moskova-syndrooma

russia2Kun kaapattu, ryöstetty, pahoinpidelty tai muulla tavoin alistettu ihminen kehittää myötämielisen suhtautumisen alistajaansa, tilannetta kutsutaan Tukholma-syndroomaksi.
Syndrooman syntyyn vaikuttaa tapauksen intensiivisyys, kesto, uhrin riippuvuus kaappaajasta ja psykologinen etäisyys.

Koska tilanteessa on täysin riippuvainen, niin elossa olon kannalta, kuin psykologisten tarpeitten osalta alistajastaan, on syytä toivoa että tämä alistaja menestyisi niin, että kykenisi vastaamaan tarpeisiin.

Näin syndrooma voi syntyä paitsi panttivankitilanteessa, keskitysleireillä, sotavangeilla, seksiorjilla, insestin uhreilla ja pahoinpidellyillä lapsilla ja puolisoilla.

Venäjän politiikan yritemessä on heidän Moskova-syndroomansa.
Sarjassani Venäjän Taika, jonka ensimmäinen versio on siis jo 15-vuoden takaa, pyrin kertomaan niille, joille Euroopan ja Venäjän historia on vierasta, miten nämä kaksi niin lähellä ja niin kaukana olevaa kulttuuria ovat kasvaneet rinnan, mutta niin eri suuntiin, ja miten on syntynyt tilanne, Moskova-syndrooma, kansallinen Tukholma-syndrooma, ja sarjan lopuksi kirjoitan vielä niistä näköaloista, mitä se avaa.

Arkkitehtuuri on tarina

Arkkitehtuuri on osaltaan ihmisen tarinaa, se muodostaa tietyllä tavalla yhtenäisen kertomuksen läpi ihmisen historian

Arkkitehtuuri on aina kiinni ajassa ja ympäröivässä kulttuurissa. Se toteutuu oman aikansa tekniikalla, huomioi oman aikansa keinot, tavoitteet ja arvot, ja näitten kautta liittyy oman aikansa teknologiaan ja taiteeseen.

Vaikka arkkitehtuuri voi ajoittain vaihtua hyvinkin selkeästi muutamassa vuosikymmenessä, siinä on kuitenkin nähtävissä samaan aikaan yhtenäinen kertomus, jossa historialliset elementit nivoutuvat toisiinsa, toki välillä polveilevaksi, mutta siitä huolimatta yhtenäiseksi tarinaksi. 

Miettikää antiikin kreikan arkkitehtuuria.  Vaikka varhaisia puurakennuksia ei ole säilynyt, on antiikin temppeleissä nähtävissä siitä huolimatta varhaisempien puurakennusten tekniikasta peräisin olevia elementtejä.

Nämä elementit ovat sitten vaikuttaneet ja kasvaneet osaksi Rooman imperiumin insinööritaitoa ja saaneet taas uuden ilmentymän. 

Rooman levitti yhtenäisen tyylin koko tunnettuun maailmaansa, mutta se sai taas vaikutteita kaikkialta, niin että vaikka Sardiniassa olevan kirkon kellarissa oleva esikristillisen ajan huone on erilainen kuin joku Jordanian erämaassa oleva vanha helleeninen huone, vaikutteet näkyvät, ja sitovat ne toisiinsa. 

Samat vaikutteet sitten elävät ja vaikuttavat taas keskiaikaisessa kirkkoarkkitehtuurissa, niin että kun niitä on alettu rakentamaan, rakentajat ovat nähneet adveduktit, Rooman jättämät rauniot, basilikat, ja jatkaneet niistä omin keinoin ja välinein.

Ja kirkkojen julistus on siirtynyt uusiin tiloihin, uuteen kontekstiin, kun renessanssin arkkitehtuurissa nousevat maalliset valtiaat ovat julistaneet omaa mahtiaan arkkitehtuurin keinoin, ja kun sitten porvaristo on noussut, se on nostanut omat kaupunkitalonsa, tuoden niissä esiin oman asemansa ja arvonsa, oman aikansa hengessä ja mahdollisuuksissa.

Edelleen, 1800-luvun empire rakensi kaiken vanhan päälle, samalla estotta kurottaen ajan yli Euroopan juurille, ottaen esikuvakseen antiikin, ja luoden uudenlaisen kaupungin kuvaamaan oman aikansa mahtimiesten valtaa ja mahdollisuuksia, mutta samalla piilottaen oman pelkonsa bulevardien aurinkoon.

Nouseva porvaristo halusi luoda ja esiin tuoda asemaansa ja sitoa sen ajan virtaan kertaamalla aikaisemmat vuosisadat 1800-luvun kertaustyyleissä, kunnes teollistuva yhteiskunta alkoi näkyä yhä selvemmin rakennuksissa, niitten teräsrungoissa, hisseissä, viemäreissä valaistuksessa ja samalla kansalliset juuret, tyylit, historia ja kulttuuri tulivat esiin art noveun ja jugendin keinoin, murtuen sitten taas klassismin kautta moderniksi funktionalismiksi, ja sitten taas rapeutuen totalitarismin historismiksi ja jälleenrakennusajan ja kasvun vuosien lähiöbrutalismiksi ja siitä tämän ajan uudeksi arkkitehtuuriksi. 

Arkkitehtuurissa, rakennustaiteessa, ei radikaaleinkaan uudistaja ei voi vapautua tilan perinteestä, siitä, että ihminen asuu, työskentelee, edustaa, hoitaa, kouluttaa, elää ja kuolee, kaiken tämän kolmiulotteisessa tilassa.

Venäjän taika: Frankit perustavat Euroopan

Julkaistu edellisen kerran 29. lokakuuta 2005

Länsimaisen demokratian juuret ovat jatkuvuudessa ja sopimusyhteiskunnassa.
Meidän demokratiamme ei ole suoraa perua antiikin demokratiasta, vaan paljon enemmän olemme saaneet vaikutteita roomalaisesta imperialismista, kuin kreikan demokratiasta. Kokonaan toinen asia on ne muut kulttuurivaikutteet, jotka ovat Rooman kautta siivilöityneet meille.

Pax Romana ja roomalaisen ajan muisto vaikutti siihen, millä tavoin keski-aikainen ihminen näki maailman. Toisaalta taas Rooman aikainen kartanokulttuuri vaikutti siihen, millä tavoin keski-aikainen yhteiskunta alkoi rakentumaan.

Ja hyppy historiassa. Porvarillinen ja ranskalaisten dominoima historiankirjoitus ovat mustamaalanneet feodalismin, ja ottaneet kunnian feodalismin kaatamisesta. Todellisuudessa kuningas oli tehnyt lopun feodalimista jo aikaa sitten ennen vallankumousta.

Rooman imperiumi kukistui, niin kuin imperiumit tapaavat kukistua, talouden ongelmiin. Yhteiskunta, sen liikenne ja kauppa eivät kyenneet uudistumaan ja imperiumin kustannukset nousivat sen tuottavuutta nopeammin.

Kun kansainvaellusten jälkeen tilanne alkoi vakiintumaan, lähinnä frankkien toimesta (ketä olivat frankit, on mielenkiintoinen kysymys sekin) alkoi taas valtioitten muodostuminen. Frankkien ydin alueilla, Reinin laakson kahta puolen, oli valtio ennen Kaarle Suuren imperialismia, jo vakiintunut kohtalaisen mukavasti, kun Kaarlen kausi alkoi.

Samaan aikaan ei muualla kristityssä lännessä vielä ollut siihen verrattavaa valtiokoneistoa, kuin kenties islamilaisessa Espanjassa. Kaarle laajensi valtakuntaansa nopeasti, liitti sodilla, liittolaissuhteilla ja murhilla valtakuntaansa koko Ranskan, Bretagnea lukuun ottamatta, ja periaatteessa sen alueen, jota kutsuimme nuoruudessani Saksan Liittotasavallaksi, Itävallan ja Italian Roomasta pohjoiseen.

Mielenkiintoista muutoin se, että kun ajattelee millaisen kulttuurirajan tuo raja nyt muodostaa.

Suomi ei ole koskaan ollut osa Venäjää

Nyt on taas syytä muistuttaa seuraavasta asiasta.

Suomi ei ole koskaan ollut osa Venäjää.

Pieni osa Suomea on ollut osa Venäjää, eli ns. Vanha Suomi, eli Suomen kuvermentti, Kymijoesta ja Mäntyharjun reitistä itään kuului Venäjään 1721-1812, eli Turun rauhasta siihen asti, että Venäjän valtionpäämies, Aleksanteri I luovutti sen takaisin Suomelle.

Suomi oli vuodesta 1809 alkaen personaali- ja reaaliunionissa Venäjän keisarikunnan kanssa, mutta ei osana Venäjää, vaan kuten Venäjän Keisari ja Itsevaltias todisti, korotettu kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Suomessa oli voimassa valtiosääntö, Venäjällä ei.

Suomen valtiosääntö, eli vuoden 1772 hallitusmuoto oli moderneihin perustuslakeihin verrattuna tietysti itsevaltainen, mutta se oli kuitenkin valtiosääntö, joka asetti valtionpäämiehen ja lainsäädännön tiettyyn laillisuuden periaatteen kehikkoon, ja määritteli sen, missä rajoissa valtaa saattoi käyttää.

Venäjä oli itsevaltainen monarkia, jossa hallitsijan valtaa ei rajoittanut juridisesti mikään.

Ja jokainen Suomen Suuriruhtinas; Aleksanteri I, Nikolai I, Aleksanteri II, Aleksanteri III ja Nikolai II, jokainen Suomen Suuriruhtinas vannoi pitävänsä Suomen lain voimassa.

Juridisesti olisi valtiosääntö antanut Nikolai II:lle mahdollisuuden liittää Suomi Venäjään laillisesti, mutta koska sen tekeminen laillisesti olisi pakottanut hänet tunnustamaan, että Suomi on erillinen ja ennen kaikkea sen, että hän ei ole Itsevaltias, se olisi ollut Venäjän politiikan kannalta hankala ennakkotapaus, näin ollen Nikolai ei voinut käyttää tältä osin valtaoikeuksiaan ja näin myös se tilanne, minä hän ja hänen edeltäjänsä olivat vahvistaneet, oli, kävi ja kukkui.

Ei voida sanoa, että Aleksanteri I olisi tarkoittanut Suomen valtion väliaikaiseksi, eikä sit, että se olisi ollut tarkoitettu pysyväksi, mutta tämä kuitenkin oli se tilanne.
Venäjällä oli aina joitakin, jotka olisivat halunneet liittää Suomen Venäjään, mutta Nikolai I erikseen kielsi Venäjän viranomaisia puuttumasta Suomen asioihin, ja hänen poikansa, Aleksanteri II nimenomaan vahvisti Suomen valtiollisia laitoksia antamalla Suomelle oman rahan ja saattamalla suomen viralliseksi kieleksi, perustamalla Suomen pankin ja vahvistamalla Suomen hallintoa.

Personaaliunioni Venäjän kanssa on helppo selittää.
Suomella ja Venäjällä oli yhteinen hallitsija, Suomen Suuriruhtinas ja Venäjänmaan Keisari.

Reaaliunini on taas on himppua vaikeampi.
Suomella Suuriruhtinaskunnalla ja Venäjän Keisarikunnalla oli yhteisiä toimielimiä. Lähinnä yhteinen ulkopolitiikka, raha- ja postilaitos, Suomi sai oman rahan ja postilaitokset Aleksanteri II aikaan.
Suomella oli myös oma armeija, vaikkakin pieni, rauhan aikana 7 pataljoonaa ja kadettikoulu. Suomen laki kuitenkin kielsi käyttämästä Suomen ruotuväkeä Venäjän armeijan osana, josta syystä armeija toimi suurelta osin palkka-armeijana jolloin tätä väkeä saattoi käyttää myös osana Venäjän armeijaa.
Suomen asevelvollisuusarmeija toimi vuodedesa 1881 vuoteen 1905, jolloin Suomen lain ja Nikolai II sukset menivät siinä määrin ristiin, että Nikolai II lopetti kutsunnat.

Venäjän laki ei siis ollut voimassa Suomessa. Venäjä ei ollut milloinkaan asettanut samanlaista ukaasi Suomen päälle, mikä oli niin Balttiassa, Puolassa kuin Venäjän keski-aasiassa, jonka mukaan Venäjän laki ylitti paikallisen lain.

Myös Helsingin Aleksanterin Yliopistossa, jossa oli kyllä voimassa tarkka tarkkailu, ettei siellä opetettaisi sellaista mikä oli ristiriidassa valtiojohdon kanssa, opetettiin että Suomi oli personaali- ja reaaliunionissa, mutta ei silloinkaan, 1850-luvulla, puhuttu edes autonomiasta, tai Suomesta osana Venäjää, vaan Suomen ja Venäjän unionista.

Ruotsi-Suomi on täyttä puuppaa, jolla on yritetty korostaa meidän merkitystämme osana Ruotsia. Oikeasti viimeistään Kustaa Vaasasta asti on ollut vain Ruotsi, ja Suomi oli vain itäiset maakunnat, Itämaa.

Mutta Suomi oli vuodesta 1809.

Eikä Suomi ollut Venäjän osa.

Sekä Suomen hallinnolla vuoden 1918 jälkeen, että Neuvosto-Venäjällä, ja nykyisen Venäjän nationalisteilla, kaikilla on ollut ja on syyntä vältellä sitä totuutta, että Suomi oli oma valtionsa vuodesta 1809, mutta oikeasti, jokainen suomalainen, joka tuon väitteen esittää, on tahtomattaan tai tahallaan, Venäjän imperialismin kätyri, tai muutoin vain idiootti, luultavasti sekä että, ja mielellään.

Alustus: Sata sanaa vaatteista

Tarkoitukseni on kirjoittaa miesten vaatteista.

Ei lasten, teinien tai muun keskenkasvuisten ryhmän vaatteista, tai savolaisten, kepulien tai muun alalajin kääreistä, vaan ainoastaan miesten vaatteista.

Minähän olen keskiäkäinen niuho, mutta se nyt vain on minun toimenkuvani.

Asia josta saan ottaa herneitä oikeastaan joka ainut päivä, onneksi minulla on kohtuullisesti siinä tilaa, jos käyn kaupungilla, on vaatetusliikkeet, joitten ammattitaito on niin avutonta, etteivät edes tiedä myymiensä tuotteiden nimiä.

Kenkäkaupat ovat oma lukunsa. Ne eivät enää edes myy, sitä mitä eivät tiedä; yrittäkääpä vain etsiä kenkäkaupasta monkstrappeja.
Ja mikäli luontonne sallii, kokeilkaapa vain ja kysykää: “Olisiko teillä monkstrappeja?” niin saatte katseen, joka kertoo ällistyksen loukkaantuneen ontuvan älyn puolesta. Taipumukseni naurukramppeihin enää estää minua kysymästäkään kenkäkauppassa “puolibroqueta” ja aatos “cromwellin” kysymisestä tavaratalosta surumielisyyskohtauksen.

Minä en tiedä, kuka ammattitaidoton kielipuolipotilas oli se somistaja, joka aloitti tämän hämmennyksen, joka on saanut vaatetusliikkeet mainostamaan blazereita, ja sitten kun käy sitä kysymään liikkeestä ne tarjoavat pikkutakkia.
Ero on suunnilleen sama, kuin jos baari ilmoittaisi myyvänsä siideriä, mutta tarjoaisikin laimeaa Kopparbergiä, tai ilmoittaisi valikoimissaan olevan samppanjaa, mutta tarjolla olisi Elyséen nimellä myytävä hiivalla ja hiilihapolla maustettu mehujuomaa.
Kun huomasin, että edes vaatetusliikkeiden henkilökunta ei erota barettia baskerista tai fedoraa homburgista, ajattelin että olisi kaiketi hyvä kirjoittaa nyt julki minkä nimisiä vaatteet, kankaat ja mitä vaatetukseen liittyvät termit oikein tarkoittavat.

 

Ja sitten, kuten on tapana sanoa, älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.

Sillä jos rikkoo sääntöjä, joita ei tunne on pelkästään hampuusi, mutta jos rikkoon sääntöjä, jotka tuntee, on kapinallinen.

 

Venäjän taika ja Euroopan ikkunat: Alustuksena

Seuraava kirjoitus on alunperin kirjoitettu jo yli viisitoista vuotta sitten, ja julkaistu silloin Talentum omistamassa Duuni.net palvelussa.  Julkaisen nyt uudelleen sarjana, joka on päivätty sanoin, kun viimeksi julkaistessa, 2005.

Sattuneesta syystä, josta myöhemmin lisää, haluan jälleen kerran muistuttaa ettei Venäjä ole Eurooppalainen valtio, eikä se tule sitä koskaan olemaan.

Länsimainen, eurooppalainen, demokratia perustuu tiettyyn historialliseen kehitykseen.
Tuollaista kehitystä ei voi sillä tavoin tiivistää, että jossakin maassa voitaisiin muutamassa vuosikymmenessä siirtyä länsimaiseen järjestelmään.
En sano, ettei olisi mahdollista, että joskun Venäjällä olisi länsimainen demokratia, mutta se ei olisi silloin Venäjä, länsimainen tai demokratia.

Suomi mahtuu länsimaisen demokratia käsitteen alle juuri ja juuri, ja silloinkin jää vähän kantapäätä ulos tai varpaita kivistää, mutta sillä ei ole juuri väliä, sillä me olemme niin merkityksettömiä muille kuin itsellemme.

Mutta ajatus Venäjän länsimaistumisesta tai demokratisoitumisesta yhden tai edes kolmen sukupolven aikana johtaa pettymyksiin ja suuriin ongelmiin.

Tätä minä olen sanonut ja sanon taas.

Vain ne asiat, jotka me hyväksymme, ovat hallittavissa.

Ajatelkaapa sadetta.
Jos ette hyväksy sateen realismia, sitä että sataa, ette te myöskään avaa sateenvarjoa.
Silloin kastutte, laisinkaan riippumatta siitä, hyväksyttekö te sadetta tai ei.

Samalla tavalla meidän on hallitaksemme suhdettamme Venäjään, ensin hyväksyttävä Venäjä.
Venäjä on venäjä.

Tämä ei tarkoita sitä, että ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistaisi, vaan tarkoittaa sitä, että ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi.

Se että hyväksymme Venäjän todellisuuden, ei tarkoita sitä, että meidän tulisi suhtautua siihen alentuvasti tai ylimielisesti, vaan kunnioittaa sitä että se on totta.

Tämän todellisuuden kunnioituksesta käsin meidän on sitten toimittava, niin että Venäjä, ja sen olemassa olon todellisuus, pysyvät hallinnassa. Kun se on hallinnassa, se voi muuttua.

Venäjän oma todellisuus on tällä hetkellä kadonnut, kansallinen identiteetti sopeutuu uuteen ajatteluun, mutta mitä se on?

Kremlin virallinen lehti on, kuten jokin aika sitten, julkaissut kruununtavoittelijan haastattelun, jossa kenties on näkyvissä tuulen haistelu; palautuuko Venäjän identiteetti Imperaatorin ympärille?

Jos näin on, onko Putin Monk ja imperialisti?

Koska Kreml on mitä on, onko Venäjän hallitus aina imperialistinen? Paskantaako Venäjän karhu metsään?

Viimeaikaiset Venäjän rajaloukkaukset ja Venäjällä tapahtunut slavistinen kehitys, ovat herättäneet keskustelua minun tuttavapiirissäni, ja vaikka olenkin asiaa yrittänyt heille valottaa, sanomani ei ole oikein mennyt auditiivisesti perille, johtuen varmaan osittain keskustelun luonteesta ja puutteellista taustatiedoista, joita keskustelun aikana on ollut vaikea korjata.

Tästä olisi perin helppo livetä kuullun ymmärtämiseen ja siihen tapaan millä ihmiset ajattelevat, mutta pysykäämme Venäjällä.

Eräs ongelma, mikä ihmisillä on Venäjän ymmärtämisessä, on siinä, että Suomi on demokratia, eikä Suomi ole vain demokratia, vaan Suomi on suomalainen demokratia osana EU:n Unionia.

Venäjä ei ole demokratia, eikä se ole, uskokaa huviksenne, osa Eurooppaan.
Demokratia ei ole mikään tyhjiö, joka automaattisesti imee itseensä kaikki yhteiskunnat. Pikemminkin päin vastoin.

Länsimainen demokratiakaan ei ole mikään monoliitti, vaan kaikkialla missä sitä on, siitä on aina olemassa kansallinen versio, jopa niinkin, että siitä on olemassa hyvinkin paikallisia versioita, riippuen olosuhteista.

Vertailun vuoksi kirjoitan tässä nyt rinnan Euroopan ja Venäjän kehityksestä. Kirjoitus ei täsmää aina ajallisesti tai edes aiheen mukaan, mutta saatan kuvitella sen silti auttavan hahmottamaan Venäjän ja Euroopan kulttuurien ja järjestelmien syvää erilaisuutta.