Sekalaisia sattumia
Mietin tätä kun muistin tänään näkemäni nuoren naisen.
Tarkastin erään raitiovaunun penkkejä, ja käännyin ja hän oli siinä.
Hän oli nuori, ja hänen kasvonsa olivat aivan ihanan suloiset.
Vähän nuorta Isabella Rosselinia, pikkaisen Audrey Hepburnia, suuret tummat silmät, suu, kuin olisi juuri piiloittanut sinne varastetun kirsikan, elävät tummat silmät. Jatka lukemista Haltioituminen
Koska kuplani yhdellä laidalla viesti jäi epäselväksi yleisessä älämölössä. Julkaisen seitseämästä novellista otteen seitsemänneltä sivulta.
Bragalonen Poika
Hän oli.
Se kylmä, mikä oli hänen sisällään jäähdytti hänen ruumiinsa kivut. Hänen sielunsa ympärillään oli niin paljon tyhjää, että mikään ruumiin tuska ei jaksanut sen yli ja pimeässä lyövät kivun salamatkin, näyttivät lempeiltä aamun pilkahduksilta, jotka kertoivat maailman kuitenkin olevan olemassa.
Jatka lukemista Sen seitsemän novellia: Bragalonen poika, sivu 7
Tutkin työkseni busseja ja niitten matkustajia.
Mun aluetta on, normaalisti, raitiovaunut, junat, Itä-Vantaan ja -Helsingin liityntäliikenne, sekä Pohjois-Helsingin bussit ja tietysti metro. Joskus sitten tekee paikon Espoossa, Keravalla tai Sipoossa.
Kirjoitin viime vuosituhannella ilmiöstä, jonka nimesin alteraatiostressiksi.
Kyse ei ole vain muutosvastarinnasta, vaan syvemmästä ilmiöstä. Nimi on huono, mutta saa kelvata.
Ihmisen historiassa muutokset parempaa ovat olleet hitaita. Jatka lukemista Kutsun sitä nimellä ”Alteraatiostressi”
Julkaistu alun perin Facebookissa.
Mua vituttaa ihan saatanasti tämä suomalaisen kateusmyytin ylläpito.
Mulla on noin 800 suomalaista FB kaveria ja lisäksi seuraan noin 30 blogia tms. kansalaismediaa. Varakkaimpien kamujeni asumiskulut kuukaudessa on enemmän kuin mun vuosituloni. ja pienituloisimmille jää käytettäväksi kuukaudessa alle 600€. Jatka lukemista Suomalaisesta kateudesta.
Alkujaan kirjoitin tämän duunissa, kun odotin sporan lähtemistä, FB-saitilleni, ja silloinkin piti kirjoittaa ihan muusta, mutta…
Ihmiset puhuu mun kanssa.
Melkein kaikenlaiset ihmiset puhuu mun kanssa.
Lapset ja vanhukset on hyvinkin puheliaita, mutta kaikenlaiset ihmiset puhuu mun kanssa kun ne saa tilaisuuden.
Ihan tänään.
Ensin puhuin ensin yhden ihmisen kanssa tanskan muotibisneksestä, ja sitten parin lukiolaisen kanssa työnteosta.
Leila-tädin letkautus varakkaasta miehestä, on muovannut minua.
Oikeasti, en muista tätä sanatarkasti, mutta henki on oikein.
“Varakkaalla miehellä omaisuudesta
yksi neljännes on rahana,
yksi neljännes on kiinteistöissä
yksi neljännes on arvopapereissa
yksi neljännes on taiteessa
ja yksi neljännes on helposti rajan yli vietävässä kullassa ja jalokivissä.”
Pelkuruus on niin halveksittua, että vain rohkeimmilla on siihen varaa.
Tänään olen vähän murheellinen.
Muutama vuosi sitten soitti ihminen vuosien takaa.
Oli nähnyt paljon vaivaa löytääkseen minut.
Minut voi olla yllättävän vaikea löytää, jos ei ole pariinkymmeneen vuoteen tavannut.
Hän kertoi minun olleen hänen lapsuutensa ainut turvallinen asia.
Minä olin kymmenen ikäinen naapurinpoika ja hän viiden vanha ruikkuinen pikkutyttö…
Hirvittävää.
Ja kaikki se on kadonnut.
Elämä on muistuttanut kuolemasta.
Väliaikaisuudestaan.
Viime vuosi oli raskas.
Yllättävällä tavalla.
Oikeastaan, minun on kai se tunnustettava, se tapaus, auton jarrutus kaatoi minut, loukkasi jalkaani, mutta tärveli vuoteni.
Jatka lukemista Sattuneesta, pahasti sattuneesta syystä….