Aihearkisto: Novelleja

Sen seitsemän novellia: Bragalonen poliisi, sivu 7

Ylikomissario Capratorrente puhuttelee nuorta komissariota

Julkaisen seitsemästä novellistani otteen sivulta seitsemän.

Se oli järjettömän kylmäverinen. Yhden illan aikana mies pilkotaan elävältä omassa asunnossaan, talossa jossa asuu muitakin ihmisiä. Sen järjestelmällisyydessä taas oli jotakin sairasta intohimoa. Ei ihmistä pilkota elävältä sattumalta, eikä toisaalta siinä ollut mitään järkeä. 
Jatka lukemista Sen seitsemän novellia: Bragalonen poliisi, sivu 7

Sen seitsemän novellia: Bragalonen turisti, sivu 7

Julkaisen otteen seitsemästä novellista seitsemänneltä sivulta.

Braglonen turisti

Lady Agatha
Lady Agatha


Gaius Cluskey oli ollut komea ja hurmaava mies, toistakymmentä vuotta häntä vanhempana mies vaikutti kypsältä, vakaalta ja turvalliselta. Gaius oli setänsä holhottina kasvanut sisäoppilaitoksessa ja tuleva baronetti.

Lady Agatha Clarkswell of Marmothall meni naimisiin muutamaa kuukautta kosinnan jälkeen, nopeammin kuin pidettiin sopivana,  mutta sai kuitenkin esikoisensa säädyllisesti puolitoista vuotta myöhemmin.

Äidin isä antoi heille häälahjaksi talon likeltä Lambeth Palacea, joka nyt ei kenties ollut aivan sitä tasoa, jota olisi hänen asemassaan voinut odottaa, mutta tilava ja sopiva heille.

Kun hänen miehensä setä kuoli, tuli Gaiuksesta Sir Gaius. Perintö oli pienempi kuin he olivat odottaneet. Ensin Gaius oli työssä sähkölaitteita valmistavassa yrityksessä, mutta kun Lady Agathan isä kuoli, jätteän veljelleen kartanon ja arvonimen ja tyttärelleen huomattavan äidin perinnön, irtisanoutui Sir Gaius työstä jossa ei viihtynyt ja alkoi maalata akvereilla.

Pahat kielet sanoivat Sir Gaiuksen suurimman taiteellisen saavutuksen olleen Marmothallin jaarlin tyttären sutaisu. Lady Agathan korviin tämä kantautui vasta sitten kun hän oli jo lakannut välittämästä siitä mitä ihmiset sanoivat.

Sen seitsemän novellia, Bragalonen kreivi, sivu 7

Julkaisen seitsemästä novellista otteen sivulta seitsemän

Bragalonen kreivi

Näin kului aikaa, kunnes erään kuun toisen torstain jälkeisenä maanantaiaamuna, 12 tai 15 vuotta miehen kaupunkiin muuton jälkeen jokin oli toisin.

Kreivi ja hänenkoiransa
Kreivi ja hänenkoiransa

Se oli talvea. Sää ei ollut mitenkään parhaimmillaan, jos kohta ei pahimmillaankaan, kun vihreään lodentakkiin ja siniseen lippalakkiin pukeutunut mies avasi oven ja lähti ulos koiran kanssa tarkalleen kello 7.40. Mies käveli määrätietoisesti kohden Itäsiltaa ja pysähtyi sillan viereen koiransa vuoksi hetkeksi, käveli yli sillan ja katosi entisen kalatehtaan nurkan taakse. Jatka lukemista Sen seitsemän novellia, Bragalonen kreivi, sivu 7

Sen seitsämän novellia: Bragalonen murhamies, sivu 7

Julkaisen seitsemästä novellistani otteen sivulta seitsemän.


Bragalonen murhamies.

Iltapäivällä, lounasajan mentyä mies, johon tuskin kukaan kiinnitti huomiota, tuli kahvilan terassille ja tilasi kahvin ja grappan ja asettui lukemaan lehteään. Pöydän alle hän laittoi ruskean, tavallisen näköisen, salkun.

Ranskalainen parveke
Ranskalainen parveke


Jonkin ajan kuluttua vihreästä ovesta tuli nukkavieru mies, pukeutuneena harmaaseen pikkutakkiin ja tummanvihreisiin housuihin. Paita oli vaihtunut vaalean siniseen, jonka kaulus ei olisi kestänyt tarkempaa tarkastelua, mutta sointui takkiin, ja kaulaan oli ilmestynyt solmio, joka olisi sopinut vain minestronekeiton kanssa.

Mies katosi kadulta, ennen kuin kahvilassa istunut mies nousi ja käveli vihreälle ovelle, otti taskustaan ruuvimeisselin ja avasi oven sillä kuin avaimella. Oven takana oli kapea pahan hajuinen portaikko, jonka seinän tahrat näyttivät olevan siirretty jostakin vielä vanhemmasta talosta.
Mies laski salkun lattialle, veti taskustaan lippalakin päähänsä, riisui takkinsa käsivarrelle ja kääri hihansa lähti nousemaan portaita. Tullessaan ensimmäisen oven kohdalle, hän koputti, koputti uudelleen ja vielä kerran, ennen kuin oven takaa huudettiin “Tullaan, tullaan… Ei sitä ovea tarvitse piestä, tulen kun ehdin!” Ovelle ilmestyi mies törkyisessä paidassa ja vatsa housun kauluksen päälle roikkuen.
-”Olin nukkumassa. Olen sataman yövartija ja yritän nukkua.”
-”Suokaa anteeksi, edustan Infallibile-kirjoituskoneita…” kysyi mies laatikoa pidellen täydellä livornesen murteella, hieman alennetulla äänellä.

Sen seitsämän novellia: Bragalonen laulaja, sivu 7

Julkaisen seitsemästä novellistani seitsemännen sivun.

Bragalonen laulaja

Se oli Zürichissa, hän muisti sen, hän oli laulanut kolmatta kertaa Carmenia, kun hänen katseensa osui orkesterisyvennykseen, kun siellä oli ollut tyttö, huilu kädessä.

Bragalonen lahti
Bragalonen lahti

Punatukkainen tyttö ei kertaakaan nostanut katsetta nuoteista kun hän lauloi.
Hän kurotti ääneensä kaiken kaipauksen, kaiken kaihon ja lempeyden ja tunsi miten yleisö otti sen vastaan, tunsi yleisön hänen äänensä sai yleisön hehkumaan ja tunsi miten yleisö otti hänet.

Mutta tuo punatukkainen huilisti ei kertaakaan nostanut katsettaan nuoteista.

Kun esitys oli ohitse, hän yritti tavoittaa tuota tyttöä, mutta turhaan. Ennen kuin hän ehti tavoittaa huilistin, oli tämä jo lähtenyt.

Hän muisti, seuraavana kerran neljä viikkoa myöhemmin, tyttö ei taaskaan nostanut katsettaan, mutta hän tavoitti tytön esityksen jälkeen. Heidät vihittiin seuraavana vuonna.

Vanha mies kuuli aploodit ja yritti kumartaa, mutta se ei onnistunut. Miksi se ei onnistunut.
Joku puhui ja kertoi että hänen tekniikkansa ei ollut täydellinen, mutta äänen sointi ja tapa koskettaa yleisöä olivat ainutlaatuiset.

Sen seitsämän novellia: Bragalonen Mahtimiehiä, sivu 7

Julkaisen seitsemästä novellistani otteen sivulta seitsemän. Ensimmäisenä Bragalonen Mahtimiehiä:

 

Mahtava Bragalone
Mahtava Bragalone

Sataman suulle ei ollut enää mailiakaan, kun tuulen suunta vaihtui ja alus alkoi armotta painua etelässä olevia basalttiriuttoja kohden. Markiisi katseli itse, kuinka aallot paiskasivat pienen aluksen kalliota vasten ja se pirstoutui kuin kanahäkki, puun ja rojun jäädessä kellumaan kuohuvaan veteen. Jatka lukemista Sen seitsämän novellia: Bragalonen Mahtimiehiä, sivu 7

Tunnottomat kasvot

Talo oli kuin linnoitus. Korkea kivijalka, alin ikkuna rivi hyvinkin kahden metrin korkeudessa maasta, ja alakerran kapeissa ikkunoissa koristeelliset kalterit, jotka tuntuivat huonosti sopivan talon henkeen. Yläkerrassa talon joka sivulla kolme ikkunaa ja keskimmäiset niistä erkkereissä, jotka vielä korostivat talon linnamaisuutta.

Joskus 30 vuotta sitten, kun Insinööri oli ostanut talon, hän oli rakennuttanut ruman pukaman, tasakattoisen siipirakennuksen, jossa oli verstas. Poika oli joskus nähnyt valokuva talosta ennen sotaa, jolloin verstaan paikalla, talon ja autotallin välissä oli ollut vielä liuskeella laatoitettu patio. Pojasta Insinööri oli siis vandaali, mutta muutoin mukava ja rehti mies.

Kun kukat oli kasteltu, hän meni talon entisestä takaovesta verstaan puolelle, sulki takanaan vankan teräksisen Oven, kokeili vielä että se on varmasti kiinni, ja vei sitten avaimen höyläpenkin alla olevaan koukkuun. Valot pois ja ulos.

Hän sulki ulko-oven kahdella lukolla, oven omalla lukolla ja messinkirunkoisella riippulukolla, ja laittoi avaimet taskuunsa.

Kai sitä saattaisi sanoa väijytykseksi. Jatka lukemista Tunnottomat kasvot